Viinimessut, kuohuvaa ja taas kuohuvaa
Monen viiniharrastajan kannalta 15.3. oli odotettu päivä, sillä messukeskuksessa järjestettävät Wine Expo -messut ovat alansa suurimmat Suomessa. Onnekas harrastaja saattaa lipun saatuaan päästä messuille myös keskiviikosta perjantaihin. Tuolloin messut ovat ammattilaisille tarkoitetut ja viinitasting-lipukkeita ei tarvitse ostaa.
Ikävä kyllä oma usean vuoden messuputkeni katkesi vuoteen 2008 kiitos suhteellisen tavallisen perjantai-illan ja sen mukanaantuoman aamupahoinvoinnin sekä pitkään päivälle kestäneen väsymyksen. Tämän siitä saa kun on liikenteessä Sir Roger -salanimen omaavan viiniharrastajan seurassa 
Jos harrastuksen kannalta jotain pahaa niin onneksi hyvääkin. Tuli juotua samppanjaa ja maistiaislistalle päätyi pari uuttakin tuttavuutta. Ilta aloitettiin korkkaamalla viinikellarissa Joseph-Perrier NV. Arkadian Alkossa ei juuri muuta ollut kylmänä. Tätä olin siemaillut muutamia kertoja aikaisemmin Italian reissulla 2007. Hieman vaatimaton samppanja, mutta ei kuitenkaan huono. Jälkimausta puuttui selkeästi intensiteettiä. Alkuunhan tällä hyvin pääsi ja seuraavan pullon uhrasin omista kokoelmistani. Kyseessä oli Henriotin Blanc de Chardonnay, valkoisista valkoisin. Edelleen vuosikerratonta. Kohtuuhyvää, mutta ei tästä sentään aivan riemuun ratkea. Kypsymispotentiaalia olisi ollut vielä 2-5 vuotta, joten hieman nuorena tuli juotua. Tätä olin maistanut kerran aikaisemminkin.
Ilta jatkui viinibaari Foxy Winehouseen Iso-Roballe. Suomen olosuhteissa viinibaari ylipäätään on harvinaisuus, mutta Kettu sentään hoitaa hommansa hyvin. Melko intiimi, pieni sekä kodikas viinibaari, jota miehittävät ennemminkin nuoret sivistyneenoloiset opiskelijaryhmät kuin vanhat viiniparrat ja kaiuttimista soi kernaammin Snoop Dogg Thievery Corporationin sijaan. Asiakaskunta kuuluu olevan uskollista. Tyhjää pienessä Foxyssa on harvemmin ollut ja tälläkin kertaa ainoa vapaa paikka oli takahuoneessa, jossa pöytää koristi yksinäinen Veen -vesipullo. Viinisnobismi on täältä kaukana enkä sano tätä ollenkaan pahassa mielessä.
Takana oli jo pullollinen kuohuvaa, mikä oli sinänsä harmi, sillä nyt lasiin tuotiin pientuottajan mielenkiintoista samppanjaa. Jose Michel Special Cuvée 2000 ja sen rinnalla Jose Michel Pinot Meunier NV. Olipa muuten ensimmäinen 100% PM-samppanja, mitä olin maistanut. Kirjoitettavaksi asti ei huomioita tullut tässä vaiheessa enää tehtyä. Pitänee mennä toisella kertaa vähän vähemmällä förskotilla paikan päälle. Suussasulavaksi ja kupliltaan tyylikkääksi pystyin sentään tilan molemmat viinit luokittelemaan ja täten sijoittamaan pisteissä ohitse kellarissa maistettujen. Tulipa viimeiseksi naukuksi tilattua vielä lasilliset punaviiniä. Itävaltalaista ja ranskalaista, joiden nimiä en muistanut laittaa ylös. Olisikohan ollut joku zweigelt -pohjainen tuo itävaltalainen. Ranskalaisessa oli liikaa tanniineja, ehkäpä hieman nuori. Vaan mitäpä näistä, kun oli tässä vaiheessa olotila jo arviokyvytön.
Ilta päättyi ravintola Meccaan, jossa yömyssyksi (jos ei vielä tämän jälkeen otettua absinttisnapsia oteta huomioon) join lasillisen talon ainoaa laseittain saatavaa samppanjaa, Duval-Leroy Brut NV:tä. Tämäkään ei ole uusi tuttavuus ja sijoittuu kyllä kaikkien juomieni samppanjoiden heikoimpaan viidennekseen. Duval-Leroy tekee sentään myös kelpo samppanjoita, kuten tyylikäs Cuvée ‘Paris’ brut.
Nykyisin tulee harvemmin mentyä pidemmän kaavan kautta eikä juomaa nyt loppujen lopuksi tähän toleranssiin nähden aivan suunnattomasti kulunut. Lauantaina aukesi vielä Lanson Rosé -pullollinen ja siinäpä varsin charmantti viini. Toista kertaa maistoin ja nostan tämän parhaitten NV-roseiden joukkoon joita olen juonut. Tarkempi analyysi jäi tekemättä, mutta viipyvä jälkimaku ei pettänyt tälläkään kertaa. Suositteluni. Tätä saa ostaa esim. Eckerö Linen laivoista ja hinta on jotakuinkin 28 euroa / pullo. Kannattaa ostaa useampikin, sillä vastaavat rosét maksavat Alkossa reilusti yli 40 euroa vinssiltä.
Viikonloppuna maistetut samppanjat arvioin seuraavasti:
1. Lanson Rosé NV 91 pts
2. Jose Michel Special Cuvée 2000 90 pts
3. Jose Michel Pinot Meunier NV 89 pts
4. Henriot Blanc de Chardonnay NV 89 pts
5. Duval-Leroy Brut NV 87 pts
6. Joseph Perrier Brut NV 87 pts
Itävaltalaisen ja ranskalaisen punkun pistearvioinnit jätän tekemättä, mutta perjantaina tuli maistettua alkuillasta myös Luigi Righetin Campolieti Valpolicella Classico Superiore Ripassoa vuodelta 2005 (11,96 €). Tätä viiniä on tullut maistettua jo lukuisia kertoja. Ripassoksi tunnistettava kokonaisuus hyvällä hinta-laatusuhteella. Ei jätä kylmäksi, mutta eipä hirvittävästi lämmitäkään. Saadakseni viinistä enemmän irti laittaisin pariksi vuodeksi kellariin ja dekantoisin pari tuntia ennen nauttimista. Tällaisenaan 85 pts.
Vastaa